Nyt jos koskaan… on aika elää!
Olen nyt työtön ensimmäistä päivää. En koko elämässäni mutta tällä ajanjaksolla. Vaikka työttömyys sinänsä harmittaa ja eläkeikää ajatellen pitäisi koko ajan olla työssä ja kartuttaa vanhuudenkin turvaa, niin tällä hetkellä tunnen kuitenkin kiitollisuutta ja rauhallisuutta, ehkäpä jopa iloakin?
Kaikki ne haaveet ja toiveet, joita en ole pystynyt, jaksanut tai saanut vain aikaiseksi toteuttaa tässä elämänpyörässä, joka tuntuu vuosi vuodelta vain kiihdyttävän tahtia, saavat nyt äänen ja mahdollisuuden. Minulla on kaikki aika maailmassa -tai ainakin siltä se tuntuu.
Haaveeni eivät ole mahdottomia tai edes mitenkään ihmeellisiä vaan ihan tavalliseen arkeen liittyviä. Ne ovat jopa kliseisiä. Kukapa meistä ei toivoisi terveyttä, aikaa perheen kanssa ja omaa silmää miellyttävää kotia. Olen ruuhkavuosissa laiminlyönyt itseäni ja perhettäni, unohtanut elää ja muuttunut kyyniseksi. Lopulta olen kotona halunnut vain omaa rauhaa sohvannurkassa. Olen halunnut toki enemmän mutta arki on vyörynyt päälle kuin hyökyaalto ja vienyt minut jonnekin kauas.
Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja olen aina halunnut kirjoittaa. Haluan kirjoittaa kirjan. Haluan kirjoittaa blogia. Haluan kirjoittaa juttuja. Kirjoittamisen lisäksi olen aina tykännyt myös lukea. Minulla on hylly täynnä lukemattomia kirjoja. Olen päättänyt ottaa työttömyydestä kaiken irti ja haluan tässä tilanteessa tehdä asioita, jotka ovat joko jääneet tekemättä tai joita olen aina halunnut tehdä.
Olen päässyt fyysisesti aivan kauheaan kuntoon liikkumattomuuden, istumatyön ja jaksamattomuuden vuoksi. Nyt olisi aika hoitaa kroppa kuntoon. Mutta ei se siihen jää, myös talo pitäisi saada kuntoon. Talomme ja pihamme on ollut vuosia aika lailla oman onnensa nojassa. Pintoja pitäisi laittaa sekä sisällä että ulkona kuntoon. Talomme pitäisi myös raivata. Talossa on asunut vuosikymmeniä hamstereita, jotka ovat kiintyneet turhan paljon tavaraan. Talomme on iso ja muutama huone ei ole missään järkevässä käytössä, koska niihin on hillottu kolmen kuolinpesän tavarat. Huoneiden tarve näkyy perheemme elämässä, sillä meidän tavarat eivät löydä paikoillensa tai eihän niillä ole paikkaa, jota löytää.
Kun nyt luen mitä olen kirjoittanut, niin tuntuu, että tässähän on edessä yksi savotta! Oma pää onkin nyt saatava ensimmäisenä sellaiseen rauhallisuuden tilaan, jotta oma fyysinenkin jaksaminen paranee ja sitten pitää vain lähteä viemään asioita eteenpäin unohtamatta sitä, että olen työtön ja työnhakukin tulee sovittaa kuvioon.
Kiitos tästä päivästä!